Puheenjohtajan terveiset!

28.12.2021

Hei Tampereen Talviuimari!

Pian on toinen koronan kurittama vuosi Kaupinojan saunalla takana. Ei ole ollut helppo vuosi tämäkään. Sauna on jouduttu pitämään pandemian takia kiinni kuluvana vuonna 8.3.-31.5. sekä 13.12. alkaen saunomaan pääsi vain koronapassin esittämällä. Lisäksi sauna oli suljettuna piippuremontin takia 22.-29.11. välisen ajan. Nyt viimeiseksi vielä 25.12. alkoi ainakin kahden viikon sulku, jolloin kaikki yleiset saunat määrättiin suljettavaksi mainitun taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tätä kirjoittaessani ei ole tietoa, milloin saunat jälleen saadaan avatuksi ja millä ehdoin. Onko edessä koronapassin tarkastus vai mitä lie keksivät.

Saunattomuus on kova juttu suomalaiselle ja varsinkin niille, jotka rakastavat Kaupinojan maailman parhaita löylyjä ja avantoa. Koitetaan kestää kuitenkin, kyllä tämä koronan aiheuttama kurimus joskus päättyy.

Olihan sauna vuonna 2021 kuitenkin auki loppujen lopuksi 255 päivää ja niiden aikana saunakävijöiden määrä oli yhteensä 41.655. Eihän se kovin suuri määrä ole siihen verrattuna, mitä saunallamme hyvinä aikoina kävijöitä on ollut. Vaikutuksia näin vähäisellä määrällä tietenkin yhdistyksen talouteen on ja siitä on omat ongelmansa yhdistyksen lopulliseen tulokseen. Tilinpäätöksestä sitten saamme tarkemman tiedon miten on vuosi mennyt. Positiivisena asiana mainittakoon kuitenkin, että Tampereen kaupunki tuli tänä vuonna vastaan vuokrissa ja saimme anteeksi kahden kuukauden vuokran. Lisäksi Valtionkonttorista anoimme koronatukea, jota meille sitten myönnettiinkin tulojen menetyksen johdosta jonkin verran.

Marraskuussa huomattiin, että kiukaan hormin ympärillä oleva vesivaippaan oli tullut vuotoja. Lämpimän veden keruu ei enää pitkään olisi toiminut ja sen vuoksi koko piippu jouduttiin korvaamaan uudella. Remontti aiheutti yli viikon mittaisen katkon saunatoimintaan ja vaikutti sitä myöten osaltaan tulojen menetykseen.

Normaalina aikana olemme saaneet merkittävän tulon saunamaksujen lisäksi myös tupavarauksista. Kahtena viime vuotena sieltä saatu tulo on jäänyt merkittävästi, koska varauksia ei ole ollut läheskään toivottavaa määrää. Varauksia jo välillä olikin ihan mukavasti, mutta sitten niitä alettiin asiakkaiden toimesta jälleen perua, lähinnä menneen pikkujoulusesongin aikana. Niin, ei ole yhdistykselläkään ollut pikkujouluja kahteen vuoteen eikä paljon muitakaan saunareissuja. Uskon, että ensi vuonna jo saamme järjestettyä taas niitäkin. Samoin kaikki kilpailutoiminta on jäänyt tauolle jo pidemmäksi aikaa. Tähtäimessä on kuitenkin lajin SM-kisat Peurungassa helmikuun alkupäivinä. Toivottavasti ollaan silloin jo paremmassa tilanteessa koronarajoitusten suhteen ja kisat saadaan pidettyä.

Helppoa ei ole lämmittäjilläkään ollut toimia näiden rajoitusten suhteen. On pitänyt tarkoin olla selvillä rajoitusten aiheuttamien asioiden suhteen ja nyt vielä tarkastella passeja ja henkilötodistuksia, jotta viranomaisten määräyksiä noudatetaan. Valituksia ovat saaneet varmaan kuulla ja niihin parhaansa mukaan vastanneet tai sitten ohjanneet ne hallituksen tietoon, jonka taholta sitten on vastineita laadittu. Yleensä palautteet ovat koskeneet juuri näitä koronarajoituksia tai sitten, ikävä kyllä, hieman liian kovia löylyjä. Toivottavasti kaikki saunojat muistavat, että yleinen sauna on tarkoitettu kaikille eikä siitä saisi muodostua kenellekään ikävää kokemusta.

Iso kiitos kuuluu myös kaikille niille talkoolaisille, jotka pyyteettömästi ovat toimineet saunanmiljöömme toimivuuden eteen vuorokauden aikaan katsomatta. Jos tämä kaikki työ, jota he kiinteistön ja pihapiirin hoitamiseen tehtäisiin, jouduttaisiin ostamaan ulkopuolelta, niin ei Kaupinoja olisi sitä mitä se nykyään on, maailman paras Sauna.

 

Toivotan kaikille hyvää ja entistä parempaa uutta vuotta!

Esko Jalanto

Puheenjohtaja